Idea Elävän musiikin päivän perustamiseen syntyi kun selasimme Gixonin toimistolla kalenteria etsien hyvää livemusaan liittyvää juhlapäivää Suomessa palvelumme lanseeraukseen jo vuonna 2019. Kalenterista löytyi vain Sibeliuksen syntymäpäivään 8.12. liitetty Suomalaisen musiikin päivä. Sille päivälle se meidän Gixonin kans ulostulo sitten asettuikin viime vuonna. Joku meitä jäi kaihertamaan kun kuitenkaan elävän musiikin puolelle ei löydy virallista juhlapäivää yleisen hyvän nimissä. Päätettiin sitten puskea sellainen kasaan, koska Suomalaisen musiikin synty nojautuu vahvasti elävään musiikkiin ja ajassa taaksepäin aikaan ennen tallennusformaattien ja radion keksimistä. Alkujaan kehittelemämme Elävän musiikin päivä oli suunniteltu kesän alkuun 2020, mutta korona rajoitusten myötä päivää siirrettiin ensin vuodella eteenpäin ja sitten vielä uudelleen syksylle 2021. Emme kuitenkaan halunneet siirtää Elävän musiikin päivän lanseerausta taas vuodella eteenpäin, kun kerran olemme niin hienon ja tärkeän asian äärellä. Etenkin nyt koronan vuoksi olisi tärkeää nostaa ja auttaa artistit takaisin jaloilleen.
Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu myös juhlapäivän tapahtumien laajentaminen koko valtakuntaan Ravintolapäivän kaltaiseksi kokonaisuudeksi, jossa esiintyjät voivat rekisteröityä ja ilmoittaa tapahtumansa osaksi virallista ohjelmaa. Haluamme kannustaa niin ammattilaisia kuin musiikin harrastajia esiintymään vaikkapa pihajuhlissa ja puistoissa levittäen Elävän musiikin päivän sanomaa. Pyrkimyksenä on myös mahdollistaa useampaan kaupunkiin virallisia ilmaistapahtumia, jotka olisivat mahdollisimman saavutettavia kaikille kansalaisille helposti ja turvallisesti.
Alla lehdistötiedote aiheesta. Vastaan mielelläni lisäkysymyksiin!
yt,
Mikko Haapala
Tiedote 9.7.2021
SUOMEEN UUSI JUHLAPÄIVÄ – ELÄVÄN MUSIIKIN PÄIVÄ 13.8.
Elokuun 13. päivä ensimmäistä kertaa järjestettävä Elävän musiikin päivä on tarkoitettu elävän musiikin kasvatuksellisen ja kulttuurillisen merkityksen rakentamiseksi, säilyttämiseksi ja edistämiseksi sekä muusikkouden arvostuksen korostamiseksi. Päivän aikana live-musiikkia kuullaan myös paikoissa, joissa sitä ei ole tyypillisesti tarjolla: esimerkiksi ratikoissa, kahviloissa ja kampaamoissa.
Yhteiskuntaa ei ole ilman kulttuuria. Elävä musiikki ja tapahtumat esittävät merkittävää roolia tässä kokonaisuudessa.
Tämän uuden hienon juhlapäivän taustalla on pyrkimys piristää elävän musiikin kulttuuria kaikkialla Suomessa. Tämä ensimmäisen Elävän musiikin päivän päänäyttämönä toimii Helsinki ja yhteistyössä Helsingin Kaupungin kanssa pyrkimyksenä on nostaa arvostusta ja tietoisuutta live-musiikin monimuotoisuudesta sekä nostaa paikallisten muusikoiden tunnettuutta ja saatavuutta mihin tahansa tapahtumaan elävöittämään elämän tärkeitä hetkiä.
”Helsingissä elo-syyskuu ovat perinteisesti odotettuja taiteen ja kulttuurin super-kuukausia ja sellaisena haluamme kokea ne jatkossakin. On hienoa saada uusi, tulevaisuudessa usean kaupungin kattava, musiikkitapahtuma Helsinkiin ja erityisesti Stoan aukiolle Itikseen. Jotta tapahtuma on onnistunut, tulee sen olla myös terveysturvallinen, tämän mahdollistamiseksi Helsingin kaupunki on tiivistänyt yhteistyötään tapahtuma-alan kanssa kesällä 2021.”, kertoo Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Mari Männistö.
Suomalaiset kaupungit ja tapahtumat ovat osoittaneet kiinnostusta kansallista juhlapäivää kohtaan. Ensimmäisenä vuonna mukaan on valittu mm Helsingin kaupunki sekä Aura Fest Turussa.
“Koronapandemian keskellä olemme pyrkineet esimerkillä, luovuudella ja sitkeydellä näyttämään esimerkkiä kulttuuri- ja tapahtuma-alan uudelleen rakentamiseksi tarjoamalla tuhansille muusikoille mahdollisuuden harjoittaa elinkeinoaan esiintymällä tapahtumissamme ja festivaaleillamme. Aura Fest onkin ylpeästi mukana Elävän musiikin päivässä yhteistyökumppanina, nostakaamme yhdessä malja elokuussa alan ammattilaisille!”, kertoo Aura Festin promoottori Tommi Mäki.
———–
Elävän Musiikin Päivän viralliset esiintymispaikkoja tähän mennessä ovat mm. päänayttämönä toimivat Helsingissä Ravintola Teatteri, Esplanadin puiston lähialueet, Stoan aukio, HSL:n julkisen liikenteen alueet ja Suomenlinnan lautta sekä Turussa Aura Fest. Lisätietoja artistihausta, esiintymispaikoista sekä kumppanuuksista löytyy lähipäivinä nettisivujen kautta: www.elavanmusiikinpaiva.fi
Lisätiedot ja haastattelut:
Mikko Haapala
puhelinnumero: +358-40 515 9656
sähköposti: mikko.haapala@gixonapp.com